Jäsenhuone|TyöhuoneKiekkokoulu

Seuran tiedote liittyen korona virukseen

13.3.2020

 Arvoisa Tiikeriperhe!

 
Seuran hallitus kokousti eilen torstaina koronavirukseen liittyen. Hallituksen käytössä ei ole yksityisiä terveydenhuollon asiantuntijoita ohjeistamassa päätöksiä.
Noudatamme pitkälti Suomen jääkiekkoliiton
ohjetta seura- ja joukkuetoimintaan.
Ohjeistus kuuluu seuraavasti:
”Yleisohje on, että viranomaisten ohjeita tulee seurata tarkasti ja noudattaa niin halleilla kuin niiden ulkopuolella.
Jääkiekkoliitto ei kuitenkaan näe estettä harjoittelulle niin kauan kuin esim. koulut pidetään auki. Tämä tarkoittaa, että seurat voivat päättää harrastustoiminnan jatkamisesta oman harkintansa mukaan, ellei viranomaisilta tule muita ohjeita.
 
Pyydämme joukkueita huomioimaan, että valitsevassa tilanteessa
päätös antaa alaikäisen lapsen jatkaa harrastamista kuuluu huoltajille ja lapselle itselleen, eikä lasta tule rangaista mahdollisista poissaoloista.
 
Mikäli jääharjoittelua jatketaan, suosittelemme joukkueita kiinnittämään korostetusti huomiota ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, erityisesti hyvään käsihygieniaan ja kaikkiin muihin toimiin, joilla mahdollisia pisara- ja kosketustartuntoja voidaan estää.
Joukkueiden kannattaa joka tapauksessa harkita pelaajilleen ohjeistusta omatoimisesti toteutettavaan oheisharjoitteluun tulevien viikkojen ajalle.
 
Edellisten lisäksi Jääkiekkoliitto suosittaa harkitsemaan vakavasti ulkomaan turnausmatkojen perumista ja kotimaan turnaustapahtumien järjestämistä.
 
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ohjeita ja tiedotteita voi seurata osoitteessa www.thl.fi.”
 
Tiikereitten valmennuspäällikön johtopäätöksiä ja suositukset:
 
1. Lähikontaktia tulee välttää. Jäähalliolosuhteissa lähikontakti muodostuu automaattisesti, jos pukukoppiin laitetaan yli 10 henkilöä.
 
Suosittelen ettei vallitsevissa olosuhteissa järjestetä organisoituja harjoituksia.
 
Jäät ovat edelleen joukkueiden käytössä, mikäli joku pelaaja haluaa
vanhempiensa suostumuksella jäällä käydä.
 
2. Turnauksia ei järjestetä, eikä näin ollen niihin myöskään osallistuta.
 
3. Kaikki harjoitusottelut ja yhteistapahtumat muiden joukkueiden kanssa tulee perua.
 
4. Seuran järjestämät yhteistoimintajäät eli ns. ”Tiikerijäät” ja lauantain luisteluharjoitukset on toistaiseksi keskeytetty. Näillä jäillä ei siis koordinoitua valmennusta toistaiseksi.
Samoin 11/12 ikäluokan pienpelit keskeytetään ainakin Tiikereiden pelaajien osalta.
 
Raskain mielin joudun myös tiedottamaan, että kiekkokoulun viimeiset 2 kertaa perutaan.
 
5. Maalaisjärki on enemmän kuin suotavaa. Tämä pykälä on suunnattu varsinkin
joukkueenjohtajien tueksi. Esim. RHC-turnaukseen osallistuvat joukkueet voivat nähdäkseni seurata tilanteen kehittymistä ennen peruutuspäätöstä.
Turnausta ollaan käsittääkseni siirtämässä.
 
6. Korostetusta hygieniasta kaikki on jo sanottu.
 
7. Tulevat 2-12 viikkoa ovat urheilijan uralla todella lyhyt aika.
Ministeri Katri Kulmunin sanoin:
”Terveys on kaikkein tärkeintä.”
Kannetaan vastuu riskiryhmiin kuuluvista!
 
Nämä ohjeet ovat voimassa toistaiseksi.
 
Seuraamme tilannetta jatkuvasti ja tiedotamme jäsenistöä, mikäli uusia ohjeita päädytään antamaan.
 
Valmennuspäällikkö
Patrik Johansson
 
Puheenjohtaja
Erkki Ripatti
 
Lisätietoja antaa:
Patrik Johansson
 
patejohansson@gmail.com