Esittely


Tiikeriperheeseen mahtuu mukaan


Helsingin Kiekko-Tiikerit ry on Etelä-Helsinkiläinen jääkiekkoseura, jonka toiminta on alkanut yli 20 vuotta sitten. Toimintamme kulmakiviä ovat laadukas valmennus, yhdessä tekemisen meininki sekä hyvät mahdollisuudet harrastaa tätä upeaa lajia.

Meillä on joukkuetoimintaa useassa eri ikäryhmässä ja lajiin pääsee helposti tutustumaan osallistumalla Tiikerikiekkokouluumme, joka aloittaa uuden toimintakauden aina syksyisin.

Aikuisten harrastekiekkoa pelataan Pipotiikereiden sekä Mimmien voimin.

Joukkueet pelaavat Jääkiekkoliiton alaisia sarjoja omissa ikäryhmissään.

Toimintaamme ohjaavat arvot

Pitkäjänteinen, suunnitelmallinen ja avoin toiminta

Toimimme vahvasti vapaaehtoisvoimin ja siksi tekemisen halutaan olevan pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja kaikille avointa. Samaa ajatusmaailmaa toteutetaan niin valmennuksessa, joukkueen johtamisessa kuin seuran yhteisessä kehitystyössä.

Meillä on vahva usko omaan tekemiseen. Luottamus siihen, että hyvä työ tuottaa tulosta. Jokainen pelaaja on meille yhtä tärkeä ja huolehdimme jokaisesta juuri niin kauan, kuin he itse haluavat olla mukana meidän toiminnassa.

Urheilullinen elämäntapa läpi elämän

Tiikerisydän sykkii jääkiekolle ja pelikavereille. Se sykkii joukkuehenkeä, yhteen hiileen puhaltamista, onnistumisia ja pettymyksiä. Tiikerisydän kasvaa pelaajien mukana, se kasvattaa pelaajia ihmisenä ja opettaa elämän tärkeitä arvoja. Tiikerisydän vahvistuu terveellisistä elämäntavoista; urheilusta, ravinnosta ja unesta, mutta myös vahvoista tunteista ja niiden jakamisesta tärkeiden ihmisten kanssa.

Hyvä, parempi, erinomainen

Intohimo omaan tekemiseen, halu kehittyä ja tulla paremmaksi on tiikereiden perusominaisuus. Tämä piirre ei pelkästään näy jäällä, vaan se näkyy jokapäiväisessä elämässä, arkisissa asioissa.

Yhteenkuuluvuuden tunne luo lauman

Tiikerit pitävät aina huolta omistaan. Innostumista, intohimoa ja tunteita ei peitellä, vaan ne näytetään rehdisti ja saadaan muut mukaan tunnelmaan. Jääkiekko on yhdistävä tekijä - se saa pelaajat, valmentajat ja vanhemmat yhteen, luoden tiiviin lauman, josta parhaimmillaan syntyy läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita.

Mikäli kiinnostuit seuran toiminnasta, ohjaamisesta tai valmentamisesta, ota yhteyttä ja kysy lisää!

 

Image