Esittely

Kiekkokoulu kaudella 2011-2012

 

Kiekko-Tiikerit järjestää kauden 2011-2012 kiekkokoulun Leijona-kiekkokoulu- konseptilla. Konsepti on kehitetty Jääkiekkoliitossa ja esitelty keväällä 2010 yleisölle. Kiekko-Tiikerit on ollut hankkeessa mukana alusta asti. Seura palkittiin Suomen parhaana kiekkokoulun järjestäjänä Jääkiekkoliiton toimesta viime kaudella. 

Kiekkokoulun vetämisestä vastaa viime kauden tapaan Mikko Suomalainen. Tapahtuman alkamiskellonaika ja viikonpäivä on sovitettu lapsiperheen arjen vaatimusten mukaiseksi siten, että kiekkokoulun ajankohtana ovat tiistai-illat  klo 18:15 - 19:15 (2005 ja nuoremmat) sekä klo 19.15-20.15 (2004 ja vanhemmat). Vanhemmat voivat hyvin käydä kiekkokoulun aikana kaupassa ruokaostoksilla tai vaikka kuntoilemassa hallin muiden harrastusmahdollisuuksien parissa. 

Kiekkokoulun hinta on 175 euroa koko kaudelta. Hinta sisältää harjoitukset, vakuutuksen, paidan, kaksi viihdeliikuntatapahtumaa sekä tuotelahjan. Kauden kuluessa voi siirtyä pelaamaan jääkiekkoa Kiekko-Tiikereiden ikäkausijoukkueisiin.

Kiekkokoulu jakautuu syys- ja kevätlukukauteen seuraavasti:

 

Syyslukukausi on 4.10 - 13.12.2011

Kevätlukukausi 10.1 - 20.3.2012

 

Ilmoittautumaan pääset alla olevasta linkistä. 
 

Hyvää kiekkokautta 2011 - 2012,

HELSINGIN KIEKKO-TIIKERIT RY


Ilmoittaudu Leijona-kiekkokouluun tästä.